Pehmeää vastarintaa neulekerhon tapaan

Eipä tiennyt neulekerho pikkujouluristeilyllä millaisen huomion keskipisteeksi muutama pieni neulepallo saattaakaan päätyä. Neulekerhon lisäksi myös lehdistö on seurannut tiiviisti lahtelaisen olutravintolan taistelua vuokrasopimuksen perusteetonta irtisanomista vastaan. Nuo pallot ovat päässeet lukuisissa lehtijutuissa symboloimaan asiakaskunnan rakkautta ja solidaarisuutta yhteistä olohuonetta kohtaan.

Näin uutisoi Etelä-Suomen Sanomat etusivullaan 14.4.

etlari

Asia sai myös valtakunnallista julkisuutta, kuten Helsingin Sanomien ja Ylen linkeistä käy ilmi.

Koska pehmopallotkaan eivät saaneet päättäjiä heltymään ja neulekerhon neljäs olohuone puretaan, kerholaisilla saattaa olla jatkossa enemmän aikaa keskittyä myös käsitöihin.

Mainokset

<3 Metro <3

Neulekerho oli jo pitkään haaveillut jostakin yhteisestä neulomuksesta julkiselle paikalle. Sijoituskohteeksi valikoitui kuin luonnostaan neulekerhon neljäs olohuone, Olutravintola Metro, joka on kaupungin kaavaileman toriparkin rakentamisen vuoksi lopettamisuhan alla. Yhden neulekerholaisen sinnikkään käännytystyön tuloksena ryhmä päätyi neulegraffitiin norjalaisten joulupallojen muodossa.

Joulupallojen valmistaminen alkoi pikkujouluristeilyllä. Hommaan toi lisäjännitystä se, että pallojen viimeistely hämärässä hytissä tapahtui hi-tech-virkkuukoukulla, joka loistaa pimeässä. Langaksi valikoitui likaahylkivä akryylihirvitys Schachenmayr Bravo puhtaasti värivalikoimansa – ja hintansa – ansiosta (Kärkkäiseltä, euron kerä).

tuplakuva

Uuden vuoden aattona pallot ripustettiin paikoilleen ja ne herättivät heti hyväksyvää hilpeyttä sivusta seuraavien asiakkaiden keskuudessa. Loppiainen on ohi, mutta pallot roikkuvat vielä paikoillaan. Kyse ei olekaan perinteisistä joulupalloista, vaan pysyväksi tarkoitetusta neulegraffitista.

pallot3