Muistoa kunnioittaen

Erään neulekerholaisen äiti jäi eläkkeelle ja päätti siivota vintin. (Hän kutsui sitä kuolinsiivoukseksi: ”että ei jää sitten jälkipolville”.) Operaation yhteydessä löytyi myös esikoistyttären melkein valmis puuvillaneule yläasteajoilta. Juhlallisesti äiti siirsi keskeneräisen neuletyön säilytysvastuun tyttärelleen ilmoittaen, että hän on sitä nyt parikymmentä vuotta säilytellyt.

002-p

Muistikuvat neuletyön alkuajoilta ovat hatarat. Kyseessä lienee valinnaisen käsityökurssin pakollinen työ. Lankavalinta oli varmaan opettajan, malliin sai kai vähän itsekin vaikuttaa, annettujen raamien rajoissa. Kun kaikkien kurssilaisten piti samaan aikaan aloittaa neulepaitaa, koulun puikot eivät riittäneet. Niinpä tämä työ luotiin opettajan kotoaan tuomille puikoille. Opettaja pyysi, että puikot palautettaisiin hänelle henkilökohtaisesti työn valmistuttua. Kässäopelle sellaisia terkkuja, että lupausta ei ole rikottu. Työ ei vaan koskaan valmistunut ja puikotkin on jo aikoja sitten irrotettu muuhun käyttöön.

010-p

Neulekerhokollega vaati saada nähdä, miltä paita näyttäisi päällä. Niinpä se pisteltiin ylle nuppineulojen avulla. Hetken aikaa läikähti mielessä, että paljon ei paidasta puuttuisi. Pitäisikö vaan sisulla tikuttaa työ valmiiksi? Toisaalta, jos ei kahteenkymmeneen vuoteen ole tullut oloa, että nytpä haluaisin pukeutua luonnonvalkoiseen palmikkoneuleeseen, niin ehkä peli on jo menetetty.

Kuva on vähän tärähtänyt, mutta uutta ei voi enää ottaa, sillä nyt lettineule on jälleen kerinä. Neulekerhokollega pelasti langat arkistoihinsa ja haaveilee kesäneuleen aloittamisesta. Siitä lisää sitten jos se joskus valmistuu.

kerät